Tiedotteet‎ > ‎

Muistoja Poika eli kesäänsä -elokuvakuvauksista

lähettänyt Tuntematon käyttäjä 29.8.2013 klo 11.42   [ 29.8.2013 klo 11.53 päivitetty ]
31.8. klo 14 Roland af Hällström: Poika eli kesäänsä -elokuva Arthouse Cinema Niagarassa Tampereella.
1.9. klo 14 Matti Kassila: Elokuu -elokuva Arthouse Cinema Niagarassa Tampereella.
Elokuvien alustukset Panu Rajala.
Liput 5 euroa.

Alla on Seutulehti UutisOivassa 29.8. julkaistu juttu, joka kertoo muistoista Poika eli kesäänsä -elokuvakuvauksista.

F. E. Sillanpään juhlavuosi on palauttanut valkokankaalle kirjailijan teoksiin perustuvia klassikoita. Seuraavaksi vuorossa on Roland af Hällströmin ohjaus Poika eli kesäänsä vuodelta 1955.

Sillanpään Elämä ja aurinko -romaaniin perustuvan elokuvan syntytarina on hämeenkyröläiselle Antti Kirmolle varsin tuttu.
- Olen kuullut elokuvan tekemisestä vuosien varrella niin paljon juttuja, että innostuin kaivelemaan arkistoja.

Kirmo muistuttaa, että elokuvaryhmän ilmestyminen pikkukylien maisemiin oli 1950-luvun puolivälissä suurin tapahtuma.
- Itse olin 6-vuotias, joten omakohtaisia muistoja ei joitain välähdyksiä lukuunottamatta paljon ole, mutta sitä enemmän tarinoita olen kuullut vanhempien kyläläisten kertomana.

Kertomusten mukaan Fennada-Filmin ryhmä oli majoittuneena niin, että naiset asuivat Tättälässä ja miehet Kirmon tilalla.
- Äitini Hilkka Kirmo huolehti ateriapalveluista koko porukalle aamupalasta iltapalaan saakka, ja ruokailu tapahtui Kirmolla.

Nuori Antti Kirmo pääsi jopa osalliseksi itse elokuvantekoon.
- Tättälän pihassa kuvatuissa hevosten vetämissä kärryissä olen ollut mukana, mutten muista onko pätkä mukana vai liekö leikattu pois.

Kirmo kertoo, että Tea Istan esittämä uintikohtaus on puolestaan kuvattu Kirvesjärvellä.
- Se on pieni lampi palan matkaa Herttualasta vanhalle Haukijärven tielle käännyttäessä. Ilmeisesti sen ajan mittapuun mukaan uskalias alastonuinti puhutti, ja on kuulemani mukaan kerännyt kuvausten katsojiakin etäämmälle pajupuskien suojaan.

Poika eli kesäänsä -elokuva esitetään Niagaran elokuvateatterissa Tampereella tulevana lauantaina 31. elokuuta kello 14.
- Mielenkiintoinen yksityiskohta meidän vieraskirjassamme on, että elokuvan työnimi heinäkuun lopulla on vielä ollut Poika eli kesän.



Kuvat Antti Kirmon kotialbumista. Kuvat saa isommaksi klikkaamalla.