Tiedotteet‎ > ‎

Hurskas kurjuus 6.3. lukupiirissä

lähettänyt Tuntematon käyttäjä 5.3.2013 klo 2.29   [ 5.3.2013 klo 2.32 päivitetty ]
Sillanpää-lukupiirissä 6.3. käsiteltävänä teoksena on Hurskas kurjuus. Lukupiiri kokoontuu Hämeenkyrön kirjastossa klo 18. Johdattelijana Maija Lehtinen. 

Teos kertoo köyhän Juha Toivolan elämästä Suomen kansalaissodan aikaan.

F. E. Sillanpää sai Nobel-palkinnon vuonna 1939. Ruotsin Akatemian perusteluissa todettiin, että palkinto myönnettiin "syvällisestä ymmärtämisestä ja syvällisestä tyylitajusta, joita käyttäen hän on kuvannut kotimaansa maalaiselämää ja luontoa keskinäisessä vuorovaikutuksessa". Romaaneista lausunnossa mainitaan Hurskas kurjuus ja Nuorena nukkunut.

Lukupiirissä keskustellaan F. E. Sillanpään teoksista ja luetaan niistä katkelmia. Tilaisuuteen osallistuminen ei edellytä kirjan lukemista. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Tervetuloa!

Järjestäjä Hämeenkyrön kansalaisopisto ja kirjasto.



Matti Viironen vanhana Juha Toivolana Myllykolun kesäteatterissa vuonna 2002, jolloin oli Hurskaan kurjuuden kantaesitys. Hurskas kurjuus nähtiin Myllykolun kesäteatterissa myös vuonna 2003. Kuva Kalevi Lammela.