Ikaalisten yläkoulun kahdeksasluokkalaiset tekevät kuvaamataidon tunnilla taidetta F. E. Sillanpään tekstikatkelmista. Koulun liitutaululle on kiinnitetty F. E. Sillanpään tekstikatkelmia teoksista Nuorena nukkunut, Ihmiset suviyössä, Elämä ja aurinko, Hiltu ja Ragnar, Elokuu sekä pätkä Kootuista teoksista Kodin helmasta -novellista. Oppilaat ovat valinneet tekstikatkelmista mieleisen tunnelman ja siirtäneet sen paperille omavalintaisella tekniikalla. Tunnin aluksi kuvaamataidon opettaja Kristiina Turtiainen on etsinyt yhdessä oppilaiden kanssa netistä tietoa F. E. Sillanpäästä. Viviane Salmisen mieleen oli kohtaus Nuorena nukkuneesta, jossa Silja kohtaa tulevan ihastuksensa ensimmäistä kertaa. Nuori poika Armas soutaa järvellä, kun Silja kävelee rannalla. Kummatkin huomioivat toisensa, mutta eivät vaihda sanoja. Tapaus jättää nuoriin lähtemättömän jäljen. Salminen maalaa akvarelliväreillä tunnelmaa ensi reaktion jälkeen F. E. Sillanpään sanoin: " Silja poimi kukan maasta, vaikkei ollenkaan ollut aikonut sitä tehdä ja katseli saapuvaa venettä sivuttain seisten." - Tekstissä on vahva tunnelma ja se herätti maalausinnon, Viviane kertoo. Salminen ei pidä mahdottomana, että joskus lukisi Nuorena nukkunut -teoksen. Salmisen vieressä Lotta Manninen työstää omaa taideteosta, sekin Nuorena nukkuneesta samasta kohtauksesta, kun Viviane Salmisen. Manninen valitsi tunnelmalauseekseen seuraavan: "Silja nousi ja käveli muutamia askelia pitkin rantaa, aikoen tuonnempana nousta taas tupaa kohden." Mannisen taiteessa korostuu suviyön ja nuoren naisen yhteys. - Halusin maalata rauhallisen tunnelman, jossa on mukana valolla leikittelyä, Lotta Manninen kertoo. Mukava tehtävä Olavi Salin valitsi Sillanpään teksteistä katkelman Elämästä ja auringosta. Tekstissä päähenkilöt Olga ja Elias ovat suudelleet, jonka jälkeen Olga kuiskaa Eliakselle lähtevänsä. Salin ikuisti puuväreillä kohtauksen, jossa Olga kuiskaa Eliaksen korvaan. - Tehtävänanto on ihan hauska. En kuitenkaan heti innostuisi lukemaan Sillanpäätä, Salin sanoo. Jenny Vehkalahti nappasi Kodin helmasta -novellista seuraavan tunnelman: "Tien käänteet seuraavat toisiaan hievahtamattomien seutujen halki, kunnes Liutun rakennusryhmä näyttäytyy kallioisen mäkensä syrjästä. Ruokakellon katos piirtyy paisteista taivasta vasten, ja koira haukahtaa. He nousevat sivutietä halkoliiterien ohi tallinsolaan." Hän piirsi lyijykynällä hienoa maalaismaisemaa. - Tehtävä kuulosti hyvältä, Vehkalahti totesi. Hän oli aikaisemmin kuullut Sillanpäästä sen, että on kyse Hämeenkyrössä syntyneestä Nobel-kirjailijasta. Muutamia oppilaiden tekemiä taideteoksia esitellään tarkemmin UutisOiva -lehdessä maaliskuun lopulla. Teksti ja kuvat Vilja Pylsy |
Tiedotteet >