Hämeenkyrön kunta on yhteistyössä F. E. Sillanpään 125 -juhlavuosihankkeessa. Kunnanjohtaja Antero Alenius pääsi kosketuksiin juhlavuoden kanssa heti kunnanjohtajan pestin aloitettuaan. - Tämä juhlavuoden palaveri taisi olla ensimmäinen palaveri, jossa istuin elokuussa 2011 Hämeenkyrön kunnanjohtajan roolissa. Sillanpään seuran Jussi Niinenmaa ja Panu Rajala olivat kutsuneet minut ja Kati Halosen keskustelemaan, Alenius muistelee. Alenius toimi viime vuoden juhlavuositoimikunnan suunnitteluryhmässä. Tänä vuonna hän on juhlavuosihankkeen seurantaryhmässä yhdessä Pirkko Pilvisen ja Liisa Mäntylän kanssa. - Sillanpää ja häneen liittyvä kulttuuri kuuluu Hämeenkyrön kunnan imagoon ja sopii sitä kautta kuntakuvan esiintuomiseen, Alenius kertoo. Alenius pitää hyvänä juhlavuosihankkeessa perinteiden ohella uusien ja nuorekkaiden näkökulmien esiintuomista. Juhlavuosi tehdään yhdessä Aleniuksen mukaan Sillanpään merkitys ihmisluonnon kuvaajana on vertaansa vailla. Alenius on kotoisin Tampereelta ja toimi aikaisemmin Punkalaitumen kunnanjohtajana, joten hän on tiedostanut koko ikänsä Sillanpään yhtymäkohdan Hämeenkyröön. - Vasta täällä asuessani Sillanpään kulttuurihistorian sisältö on avautunut minulle eri tavalla; se on tullut rikkaammaksi ja elävämmäksi. Juhlavuotta juhlitaan erilaisin tapahtumin. Tapahtumia järjestävät F. E. Sillanpään seuran ohessa monet yhteisöt. - Juhlavuosi pystyy osallistamaan hienosti muita toimijoita. On hyvä juttu, että eri toimijat pääsevät vaikuttamaan juhlavuoden antiin. Toivon, että vapaaehtoisilla riittää innostusta ja että tästä vuodesta tulisi Hämeenkyrölle yhteisöllisesti yhtä hieno asia kuin Kuorosota-voitosta. Teksti ja kuva Vilja Pylsy Juhlavuosihankkeen vetää F. E. Sillanpään seura. Hanketta tukee Pirkanmaan Ely-keskus. Lisätietoja www.fes125.org Vuoden 2012 juhlavuositoimikunnan suunnittelupalaverissa 21.5.2012. Vas. Vilja Pylsy sylissään Saaga-vauva, Liisa Mäntylä, Eero Norokorpi, Jouni Ovaska, Jussi Niinenmaa, Panu Rajala, Tarja Hätönen, Antero Alenius, Pirkko Pilvinen. Vuoden 2013 juhlavuoden toimikunta koostuu F. E. Sillanpään seuran johtokunnasta. Seurantaryhmässä on Antero Alenius, Pirkko Pilvinen ja Liisa Mäntylä. |
Tiedotteet >