Sastamalan kaupungin kulttuuripalkinnon ja Vammalan seudun taideyhdistyksen Kalle-patsaan saa kuvanveistäjä Ari Virtanen. Toisen tänä vuonna jaettavan kulttuuripalkinnon saa Ida Teeri. Virtanen on omalla taiteellisella tuotannollaan, vapaan sivistystyön ja ammatillisen koulutuksen taideaineiden ja etenkin kuvanveiston opettajana merkittävällä tavalla edistänyt paikkakunnan ja seudun taide-elämää, vahvistanut paikkakunnan kulttuuri-identiteettiä ja yhteisöllisyyttä, tukenut paikkakunnan kulttuuri-imagoa ja osoittanut arvostettua taiteellista lahjakkuutta, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta perustelee valintaansa. Virtanen järjesti viime kesänä taidenäyttelyn Sastamalan uudessa taidegalleriassa, Galleria Akselissa. Teatteri-ilmaisunohjaajaksi opiskeleva Ida Teeri saa kulttuurin kannustuspalkinnon Sastamalan kulttuuri-imagoa vahvistavasta taiteellisesta toiminnasta. Mouhijärveltä kotoisin oleva Teeri on näkyvällä tavalla vahvistanut sastamalalaista kulttuuri-identiteettiä ja yhteisöllisyyttä sekä osoittanut monipuolista taiteellista lahjakkuutta. Hän oli pääroolissa Olli Horttanan Siljan suviyö -lyhytelokuvassa, jonka ensi-ilta oli Tampereen yliopiston juhlasalissa 14. syyskuuta. Elokuva perustuu F.E. Sillanpään Nuorena nukkunut -teoksen hetkiin. Kaupungin kulttuuripalkinto on suuruudeltaan 850 euroa ja kulttuurin kannustuspalkinto 400 euroa. Ida Teeri lyhytelokuvassa Siljan suviyö. Kuva Timo Marttila. |
Tiedotteet >