Hämeenkyröläisissä alakouluissa työstetään Sillanpää-sarjakuvaa juhlavuoden kunniaksi. Katso kuvia sarjakuvien teosta ja sarjakuvista jutun alta. - Sarjakuvatempauksen taustayhteisönä on Hämeenkyrön kansalaisopiston lasten taidekoulu, joten luonnollinen F.E. Sillanpään tekstin tulkintatapa on kuva. Sarjakuvaharrastus on nykyään vilkasta. Se on etenkin lasten ja nuorten tapa kertoa asioita. Tempauksen ajatuksena oli tulkita F.E. Sillanpään tekstejä nuorille tutulla tavalla, kansalaisopiston rehtori Pirkko Pilvinen kertoo. Hämeenkyrön kansalaisopiston kuvataideopettaja Kristiina Heimonen on tehnyt Sillanpää-aiheisen sarjakuvapohjan. Pohjassa on lauseita Sillanpään teksteistä ja valmiita sarjakuvaruutuja täydentämistä varten. 80 oppilaan Heinijärven koulussa sarjakuvan tekevät kaikki koululaiset. Kuudesluokkalaiset värittävät tyhjiä sarjakuva-aihioita puuvärein ja tussein. Koululaiset tekevät työtä hiljaa ja keskittyen. - On ollut innostavaa ja herkistävääkin huomata kuinka lapset ovat avanneet Sillanpään tekstejä. Jotkut ovat alkaneet kertoa oman lapsuuden kesistä kotona, mökillä ja mummolassa, kuvaamataitoa opettava Tuula Rasa sanoo. Rasan mielestä lasten on helppo päästä käsiksi sarjakuvassa oleviin Sillanpään lauseisiin. - Lapset elävät kansallismaisemassa ja sillanpääläisen kulttuurin ympäröimänä. Sillanpään nuoruudenkoti Töllinmäki sijaitsee koulun naapurissa, eikä synnyinkoti Myllykoluunkaan ole pitkä matka. He elävät tätä sarjakuvan tarinaa, Rasa jatkaa. Rasa uskoo, että kaupunkilaisten olisi vaikeampaa sisäistää Sillanpään tekstit, kuin maaseudulla asuvien. Sarjakuva motivoi Opettaja Tuula Rasa ei ole kiirehtinyt sarjakuva-tehtävän kanssa. Ennen sarjakuvan työstöä Rasa kertoi koululaisille F. E. Sillanpäästä. He miettivät yhdessä tekstiä ja käsittelivät eri kuvaamistapoja. Yksi koululainen käyttää sarjakuvan tekemiseen noin kahdeksan tuntia. - Osa oppilaista innostui tehtävästä niin, että he tekivät sitä kotonakin. Rasa kertoo, että sarjakuvan tekeminen on motivoinut erityisesti sellaisia poikia, jotka eivät ole yleensä inspiroituneet kuvaamataidoin tunneilla. - Oppilaat lukevat paljon sarjakuvia ja tämän tehtävän kautta he ymmärtävät, että sarjakuvan tekeminen vaatii ideointia, oivalluksia ja osaamista. 13-vuotias Konsta Alakomi on tehnyt taidokasta työtä. Hänen mielestään tehtävänanto vaikutti aluksi oudolta, mutta innostui siitä nopeasti. - Tämä on hauskaa. Katson sarjakuvia tämän jälkeen eri tavalla, Konsta toteaa. Alakomille Töllinmäki on entuudestaan tuttu. Sillanpäästä kysyttäessä vastaus tulee nopeasti. - Hän on voittanut Nobel-palkinnon, Alakomi tietää. Teksti ja kuvat Vilja Pylsy 19.6.-12.8. Hämeenkyrön kotiseutumuseossa on esillä hämeenkyröläisten koululaisten tekemiä Sillanpää-sarjakuvia. Härkikuja 1, Hämeenkyrö. Avoinna ke-su klo 11-17 Kuvia Sillanpää-sarjakuvista. Saat kuvat suuremmiksi klikkaamalla. |
Tiedotteet >